Marvel Studiosin teoksia ilmestyy, kuin sieniä sateella. Viimeiseen kuuteenkymmeneen vuoteen mahtuu ties millaisia teoksia. Siksi onkin hienoa huomata, että lafka ei ole totuttautunut tietynlaiseen muottiin, vaan lähtee kokeilemaan rohkeasti jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Tai no, ainakin tietyissä aspekteissa.

 

Mustan pantterin juoni kertoo legendaa T’Chalasta, jonka olisi aika nousta maansa, Wakandan, valtaistuimelle. Rauhaisa saarivaltio on muulta maailmalta suljettuna ja pyrkii rauhaisaan elämään, pienimuotoisen kuplan sisällä. Tällä välin oikeassa maailmassa joukko roistoja ryöstää Wakandan teknologiaa sisältävää aseistoa. Joukkiota johtaa Erik Stevens, yhdysvaltalainen palkkasotilas, kasvatti ghettojen syrjä kujilta. Yksi rosvojoukon pääjehuista on aiheuttanut päänvaivaa Wakandan kansalle entuudestaan, joten T´Chala lähetetään hakemaan lurjus oikeuden eteen, elävänä tai kuolleena. Tämähän ei tietysti ilman varustusta onnistu, joten on aika pukea Black Pantherin maski ylle ja aloittaa oikeuden jakaminen.

 

Enempää juonta paljastamatta, voin kertoa sen olevan mielenkiintoisesta keskikohdastaan huolimatta tavanomainen. Tarinan tapahtumat tuntuvat etenevän turhan tuttua kaavaa, jota on nähty ties kuinka monissa muissa supersankarielokuvissa. Onneksi teoksen sanoma ulkopuolisuudesta, asemansa ymmärtämisestä ja oman polun kulkemisesta ovat sieltä paremmasta päästä.

 

Paremmasta päästä ovat myös elokuvan visuaalinen ilme ja taistelukoreografia. Vaikka tietokonegrafiikka paistaa välillä läpi, niin ympäristöön ja miljööseen on panostettu huolella. Taistelujen etenemisen seuraamisesta on tehty helppoa.

 

Sen sijaan, että kameramiehen krapula vapinat toisivat vauhtia ja “jännittävää” toimintaa turpakäräjiin, on linssin toisella puolen ymmärretty laajakuvien käyttö ja hillitty kameran liikehdintä. Tällöin jokaisen taistelukohtauksen jälkeen ei tarvitse etsiä yrjöpussia.

 

Näyttelijäsuorituksien kommentointi on todella haastavaa. Tietyllä tavalla homma hoidetaan parhaimmillaan keskinkertaisesti, muutamaa hahmoa lukuunottamatta. Mustaa pantteria näyttelevä Chadwick Aaron Boseman voi alkuun tuntua kehnolta valinnalta rooliin. Elokuvan alkupuolella miehestä nimittäin huokuu itseluottamuksen puute ja roolin suunnan hakeminen. Tämä tosin vain alkupuolella, sillä koko hahmo käy elokuvan läpi erittäin tärkeän kasvutarinan. Näinpä mies pääsee täysin näyttämään lahjojaan vasta pätkän loppupuolella. En tiedä, onko puolivaloilla näytteleminen välttämättä se paras valinta, mutta kyllä homma näinkin toimii.

 

Koko show:n kuitenkin varastaa ei-koripalloilija Michael B. Jordanin suoritus päävihollisen kengissä. Miehestä näkee, että hän on tarttunut rooliin kaksin käsin napakkain ottein. Pelkästään elekielellään Jordan onnistuu välittämään tunteensa ja ajatuksensa. Lisäksi, hänen hahmonsa on sanalla sanoen mahtava. Menemättä liikaa paljastuksiin, Erik Stevens on yksi Marvel Studiosin parhaista vihollisista, sitten Michael Keatonin viimeisimmästä hämis-leffasta.

 

Samanlaisia kehuja ei ikävä kyllä voi antaa elokuvan huumorista. Komedian sitominen aikaan asettaa sille elinajan. Jos huumorin pääasiallisena tavoitteena on repiä huumoria nykypäivän meemi- ja nettikulttuurista, niin silloin on jotain pahasti pielessä. Komedia Black Pantherissa rajoittuu kahteen edellä mainittuun. Ja epäonnistuu jopa siinä. Vai voiko joku ihan oikeasti sanoa täysin pokkana, että What are Those?! -meemin tapainen komedia naurattaa tänä päivänä, saati sitten vuosien päästä?

 

Noh, musiikki sentään on oikealla tavalla modernisoitu. Klassisen John Williams tyylisen äänimaailman sijaan, leffassa on haettu modernisempaa elektroni- ja klubimusiikkista inspiroitua saundia. Tämä toimii elokuvan eduksi, sillä sen avulla tyypillisiin maisemaotoksiin on onnistuttu tuomaan uudenlaista suuntaa ja tyyliä, mikä sopii pätkän tyyliin paremmin, kuin nyrkki silmään.

 

Loppujen lopuksi on hankala sanoa, onko Black Panther kehunsa veroinen mestariteos. Paljon on tehty oikein, mutta paljon on tehty myös turhan kaavamaisesti. En lähtisi sanomaan teoksen olevan Marvel Studiosin kaikkien aikojen paras elokuva. Uniikki tyyli ja roolisuoritukset kuitenkin kantavat teoksen pitkälle, joten mistään kehnosta tekeleestä ei todellakaan voida puhua. Jokainen voi tehdä omat päätelmänsä ja miettiä, kuinka paljon antaa painoarvoa leffan onnistumisille ja kompastumisille. Itse pidin Black Pantherista, mutta en välttämättä niin paljon, kuin ehkä pitäisi.

 

Aleksi Kauhanen