Kahdestoista SciFest-tapahtuma saapuu jälleen viihdyttämään lapsia ja lapsenmielisiä Joensuussa 17.-18. toukokuuta 2018. Tänä vuonna tapahtuman teemana on ”Tiede kohtaa kulttuurin”. Teema liittyy Euroopan kulttuuriperinnön juhlavuoteen. Tapahtuman keskipiste ei ole kuitenkaan vain tässä teemassa, vaan kuten kaikkina vuosina, työpajoissa nähdään tieteeseen, teknologiaan sekä ympäristöön liittyvää innovatiivista toimintaa. Pajojen kirjo on tapahtumassa jälleen laaja, aina arvoituksien ratkaisemisesta instrumenttien soittamiseen sekä vanhasta kunnon piirtämisestä 3D-tekniikkaan ja virtuaalimaailmaan.

Karelia-ammattikorkeakoulu on yksi SciFestin pitkäaikaisista yhteistyökumppaneista. Kuten perinteisesti jo useamman vuoden ajan, tänäkin vuonna Karelia-ammattikorkeakoulun media-alan opiskelijat järjestävät ja rakentavat pajatoimintaa SciFestiin.

Vuoden 2018 tapahtumaan on medianomi-fukseilta luvassa VR-karnevaali, Time Escape -huonepakopeli, Emojit Haltuun! -paja sekä Kynä kohtaa paperin -sarjakuvapaja. Näiden lisäksi toisen vuoden opiskelijoilta on tulossa Viscult-festivaalia esittelevä paja. Tällä hetkellä kaikki pajat ovat hyvällä mallilla joko jo testausvaiheessa tai juuri sitä vailla. Media-alan fuksit lähtivät innostuneina ja kiinnostuneina ideoimaan alkuvuodesta tämän tulevan tapahtuman pajoja ja oppimaan samalla tapahtumien järjestämisestä käytännössä.

Emilia Heikkinen, Elina Roivas ja Jere Sammalisto